Hallinto
Aavasaksan Kisa ry:n sääntöjen mukaan ylintä valtaa käyttää yhdistyksen vuosikokous, joka pidetään vuosittain maaliskuussa. Vuosikokouksessa valitaan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja sekä johtokunnan muut jäsenet ja tarpeellinen määrä jaostoja, jotka toimivat johtokunnan alaisuudessa.
Jäsenten hyväksymisestä seuraan päättää johtokunta.
Seuran 13-vuotta täyttäneiltä tai ko. kilpailukaudella täyttäviltä kilpaurheilua harrastavilta jäseniltä edellytetään seuran ja urheilijan (alle 18-vuotiaan huoltajien) välinen lisenssiurheilijasopimus. Talkoo- ym. velvoitteiden täyttyminen osoitetaan asianomaisen jaoston puheenjohtajalle ennen kilpailukauden alkua talkootyölomakkeella.
Lisenssiurheilijoiden kilpaurheiluharrastukseen liittyviä kustannuksia korvataan vuosikokouksen päätöksen mukaisesti. Kulut laskutetaan jaoston puheenjohtajalle toimitettavalla Matkalasku_2016, jonka liitteenä tulee olla kulutositteiden. Lasku tulee olla allekirjoitettu.
Seuran tapahtumien tulot tallennetaan seuran tilille joko Ylitornion Osuuspankissa tain Nordean Ylitornion konttorissa olevilla seuran tileille. Tapahtuman tuloista laaditaan tulotosite, joka toimitetaan seuran taloudenhoitajalle.
Kisan johtokuntaan kuuluvat vuonna 2024
Riitta Irva, puheenjohtaja, gsm. +040 706 8910, riitta.irva(at)Hotmail.com
Sari Uusimäki, varapuheenjohtaja, gsm. 040 763 0270, sari.lantto1(at)luukku.com
Soili Ruonamaa, sihteeri, gsm. 040 742 6396 soili.ruonamaa(at)Ylitornio.fi
Tero Hyttinen, taloudenhoitaja, gsm. 044 309 2263, tero-hyttinen(at)Hotmail.com
Ville Uusimäki, jäsen. gsm. 040 524 7063, ville.u@hotmail.fi
Juhani Irva, jäsen, gsm. 040 572 1130,
Eugen Parviainen, jäsen, gsm. 040 550 9282, eugen_parviainen(at)hotmail.com