Rajaväylän lenkki ajetaan tänä vuonna la 5.7.Torniosta Haaparannan kautta Ruotsin puolta Aavasaksalle ja Suomen puolta vt 21 Tornioon. . Kuntotapahtuma ajetaan liikenteessä ilman ohjausta, joten liikennesääntöjä ja varovaisuutta tulee noudattaa kuten ajettaessa yksinään.
Lähtöpaikat ovat Torniossa ja Ylitorniolla ja lähtöaika on sama – klo 10.
Lähtöpaikka Torniossa on Pohjan Stadionin yläportilla ja Ylitorniolla S-Marketin pihapiirissä. Huoltopisteitä on sijoitettu kolme: Ruotsin matkakoskelle, Armassaareen ja Karunkiin.
Kuntotapahtumassa on kypäräpakko, eikä aikaa oteta. . Osallistujille jaetaan tarkemmat ohjeet lähtiessä. Kaikki numerolappunsa palauttaneet osallistuvat tavarapalkinto arvontaan.
Rajaväylän lenkki:
Lähtöpaikkoja on kaksi. Torniossa ja Ylitorniolla. Lähtöaika on sama. Kiertosuunta on myötäpäivään.
Lähtöpaikka Torniossa on Pohjan Stadion – ylä portti. Lähtöaika on klo 10. Reitti kulkee Juhannussaaren kautta Ruotsin puolelle. Ruotsin Mattilasta ajat pohjoiseen menevää tietä Matarenkiin asti, jossa käännyt Aavasaksalle menevälle sillalle. Suomeen saavuttua käännyt Valtatie 21:lle ja suunnaksi otat etelän. Torniossa siirryt pyörätielle ennen Keroputaan siltaa, joka on remontissa. Ajat vanhaa siltaa Suensaaren puolelle. Jatkat suoraan kaupungintalon ja kirkon välistä maalipaikalle. Siinä se on!
Vauhti on kunkin oma asia, ekä aikaa oteta kenellekään. Koska kuntotapahtuma ajetaan liikenteessä ilman ohjausta tulee liikennesääntöjä ja varovaisuutta noudattaa kuten ajaessasi yksiksesi. Jos ajat porukassa pidä aina itselläsi tila väistöliikkeiden varalle (etupyörälle). Olet varalta vakuutettu Turvassa myös järjestäjien taholta.
Varmista, että sinulla on päässä kypärä ja olet varustautunut säämuutoksiin. Ajoneuvonasi on polkupyörä – olethan varmistanut kumiesi kunnon ja ilmanpaineen. Takista myös, että jarrut toimivat ja kettingit (mielellään puhtaat) on rasvattu. Juomapullolle on hyvä olla vasittu teline. Tärkeää on myös, että takapuolesi istuu satulaan hyvin.
Laita saamasi ohje saavalille koska siinä on mm. puhelinnumerot huoltoa ja mahdollisia muita asioita varten. Jos sinulla tulee pyöränhuoltoon liittyviä asioita niin soita +358400198101 tai +358414310716. Jos haluat ilmoittaa tai kertoa jotakin muuta tarpeellista niin soita +358405149406.
Lähtöpaikalla täytä juomapullot, jos sinulla on kaksi pulloa niin ota urheilujuomaa ja vettä. Ensimmäiselle taukopaikalle Ruotsin Korpikylään matkaa on 35 km, jossa voit tankata nestepullot. 2. tauko on Aavasaksalla (35 km), jossa on kahvia ja leipää ja muuta energiatarpeitasi täydentäviä tuotteita. 3. taukopaikka on Pekanpäässä (26 km). 4. Ja viimeinen tauko-paikka on Karungissa (22 km), joka on myös perhelenkin kääntöpaikka. Siitä on vielä vaivaiset 22 km Pohjan Stadionille.
Maalissa voit sitten syödä hernekeittoa ja saat mitalin. Maalialueella voi käydä myös suihkussa ja siistiytymässä.
Kaikki numerolappunsa palauttaneet osallistuvat tavarapalkinto arvontaan.